Janina Keskinen: ”Kaiken automaation pohjalla on dataa”
Janina Keskinen on markkinoinnin automaation seniorikonsultti Hopkinsilla. Työssään Janina auttaa yrityksiä hyödyntämään omistamaansa dataa, jotta markkinointi kokonaisuutena toimisi paremmin.
Teknisellä osaamisella markkinoinnin automaation tekijäksi
Kuinka päädyit markkinoinnin automaation pariin?
Olin aiemmin vakuutusalalla erilaisissa tehtävissä korvauspuolelta asiakaspalveluun. Yrityksen sisällä haettiin henkilöitä markkinoinnin automaation projektiin ja sitä kautta avautui myöhemmin mahdollisuus kokopäiväiseen pestiin. Se oli reitti, jota kautta päädyin tälle alalle.
Ennen tätä minulla ei ollut kokemusta markkinoinnin automaatiosta, mutta projektiin etsittiin dataorientoituneita henkilöitä ja opiskelin samaan aikaan tietojärjestelmätiedettä. Projekti vaati ymmärrystä esim. tietokannoista, SQL:sta ja tietojen vaatimusmäärittelystä. Oma taustani sopi tähän rooliin hyvin. Automaatioista minulla ei ollut kokemusta, mutta tämän mahdollisuuden kautta avautui ihan uusi ja mielenkiintoinen maailma.
Miten päädyit Hopkinsille?
Kolme neljä vuotta markkinoinnin automaation tekemiseen siirtymisen jälkeen aloin kaivata uusia haasteita uralla, mutta halusin jatkaa markkinoinnin automaation parissa.
Mietin asiaa puoli vuotta tai vuoden ennen kuin hyppäsin inhouse-puolelta toimistomaailmaan. Päädyin hakemaan muutamaan eri konsulttiyritykseen. Hopkins tuntui jo ensimmäisistä keskusteluista alkaen oikealta paikalta.
Lämmin vastaanotto ja vapaus hallita omaa työtä Hopkinsilla
Millainen oli ensikokemuksesi Hopkinsista?
Tosi hyvä. Vastaanotto oli todella lämmin ja oli kiva aloittaa. Aika alussa jo huomasin, että täällä on asiat tosi hyvin ja työntekijöistä välitetään. Tuommoiset asiat pystyy aistimaan aika pienistäkin yksityiskohdista.
Yksi semmoinen, mikä mielestäni korostuu, on ihmisten ja kollegoiden kiittäminen. Annetaan paljon palautetta ja kiitosta jokapäiväisessä tekemisessä.
Mikä on työssäsi Hopkinsilla parasta?
Parasta on, että omaan työhön saa mielestäni täysin vaikuttaa itse. Saa ottaa vastuun omista töistä ja siitä, miten omaa työtä toteuttaa. Tietynlainen toteuttamisen vapaus on tärkeä asia, mikä lisää motivaatiota.
Muiden kanssa voi myös aina sparrailla yhdessä, vaikka he eivät olisi samoissa asiakkuuksissa. Koskaan ei tunnu siltä, että olisin yksin.
Jatkuvalla kehittämisellä ja datan ymmärtämisellä parempia tuloksia
Mitä teet Hopkinsilla?
Toimin markkinoinnin automaation konsulttina. Työ koostuu sekä projekteista että jatkuvista asiakkuuksista. Voi olla esimerkiksi kertaluontoista eri järjestelmien vertailua asiakkaalle tai pitkäjänteisempää tekemistä. Automaatiot eivät ole koskaan valmiita vaan ne vaativat jatkuvaa testaamista ja kokeilemista. Voi olla, että aiemmin hyvin toiminut automaatio ei yhtäkkiä enää toimikaan.
Hopkinsin Custobar-yhteistyö on tosi mielenkiintoinen, koska se positioituu hieman eri lailla kuin muut työkalut, erityisesti verkkokauppojen työkaluna. Custobar täydentää meidän kumppaniverkostoa hyvin. Se on tosi mielenkiintoinen ja siitä kiva yhteistyö, että kyseessä on suomalainen työkalu.
Sinulla on tietojärjestelmätieteen tausta ja osaamista. Miten taustasi auttaa sinua työssäsi?
Se auttaa ainakin sillä tavalla, että kaiken automaation pohjalla on dataa ja kaikki automaatio perustuu siihen, että jokin data muuttuu. Automaatio vaatii ymmärrystä siitä, mistä data tulee ja missä muodossa se tulee. Jos datan kanssa ilmenee haasteita, pystyn selvittämään ja ymmärtämään tilanteen ja vaikka keskustelemaan asiakkaan IT-puolen kanssa siitä, miten asiaa pitäisi edistää. Perustason ymmärrys on hyvä olla.
Taustani auttaa myös ymmärtämään automaatiotyökaluja käyttöliittymää syvemmälle. Työkaluissa on vahvat liitokset muihin työkaluihin, esimerkiksi integraatioita eri CRM-järjestelmiin. Markkinoinnin automaatiotyökalut ovat kuitenkin osa asiakkaan kokonaistietojärjestelmäarkkitehtuuria. Data voi liikkua edestakaisin eri järjestelmiin. Sen kokonaisuuden hahmottamisesta on hyötyä.
Mitkä asiat ovat tärkeimpiä onnistuneessa markkinoinnin automaatiossa?
Jos pitäisi sanoa yksi tärkein asia — toki niitä voisi listata paljonkin — sanoisin, että systemaattinen tekeminen ja kehittäminen on se, mikä loppupelissä tuo niitä tuloksia ja vie niitä automaatioita eteenpäin.
Se, että on tietty toimintamalli ja kehitetään jatkuvasti, on yksi kriittinen menestystekijä. Automaatiot eivät ole koskaan valmiita. Tietysti onnistuminen vaatii muutakin, kuten esimerkiksi toimivia sisältöjä.
Erilaiset asiakkuudet vaativat erityyppistä tekemistä
Millainen olisi unelmiesi markkinoinnin automaatio -case?
Oman työn mielekkyys tulee myös siitä, että saa tehdä niin erilaisia asiakkuuksia ja keissejä. Tällä hetkellä unelmacase on iso verkkokauppa, jonne pääsee kehittämään erilaisia verkkokaupan automaatioita.
Verkkokauppa-asiakkuuksista kiinnostavan tekee tiheämpi ostofrekvenssi ja suuret ostovolyymit. Automaatioiden tuloksia näkee myös lyhyemmässä ajassa kuin vaikka sellaisessa liiketoiminnassa, jossa ostoprosessi on pitkä ja ostotapahtumia on harvoin.
Minkä neuvon antaisit uudelle markkinoinnin automaation tekijälle?
Oppiminen tulee ajan kanssa. Sitä ei kannata turhaan stressata.
Artikkelit samasta aiheesta
Riku Penttilä: “Tärkeintä mainonnassa on tietää, mitä sillä tavoittelee”
Riku Penttilä tekee töitä monipuolisesti eri kanavien ja alustojen kanssa. Kauppakorkeakoulusta valmistunut Riku löysi tiensä Hopkinsille Sarasen koulutusohjelman kautta. Työssään hän on saanut huomata, miten nopeasti osaaminen ja uudet taidot kehittyvät – myös etänä.
Heli Saarinen: “Haluan helpottaa maailman kuvaamista datan avulla”
Kesällä aloittanut Heli on tuorein vahvistus Hopkinsin kovaa työtahtia pitäneeseen analytiikkatiimiin. Tässä blogikirjoituksessa hän kertoo lämpimästä vastaanotosta Hopkinsilla ja oikeiden kysymysten kysymisestä. Datan visualisointi kiehtoi Mitä teet Hopkinsilla? Toimin analytiikan […]
Hopkins on jälleen Helsinki Priden kumppani
Digimarkkinointitoimisto Hopkins ja Helsinki Pride -yhteisö ovat toimineet yhteistyössä keväästä 2019 asti.
Kiinnostuitko tästä aiheesta?
Soita meille 020 788 8120 tai täytä alla oleva lomake niin jatketaan juttua!