Millaista on etätyö digimarkkinoinnin toimistossa?

Pandemian jälkeisen totaalietäilyn jälkeen yritysten etätyöhön on tehty monenlaisia linjauksia. Hopkinsilla on ollut alusta asti selvää, että työtä saa tehdä itse parhaaksi näkemällään tavalla, eikä ketään pakoteta toimistolle.

Kysyimme kolmelta digimarkkinoinnin asiantuntijalta, miksi heille sopii etätyö – ja mikä saa heidät houkuteltua toimistolle.

”Muutin munuaisten perässä Vaasaan”

Mistä syystä teet etätöitä?

Jirka, Consultant (kuvassa): “Kun aloitin Hopkinsilla vuonna 2018, kävin toimistolla viisi päivää viikossa. Koronan myötä siirryimme kaikki etätöihin, ja sille tielle olen jäänyt. Asun Espoossa ja käyn toimistolla satunnaisesti, lähinnä workshopien tai yhteisten vapaa-ajan menojen puitteissa.”

Elina, Paid Media Specialist: “Puolisoni on nefrologi eli munuaisasiantuntija. Asumme perheeni kanssa Vaasassa hänen työnsä vuoksi, joten minulle etätyö on aina ollut luontainen vaihtoehto. Tein paljon etänä myös aiemmassa työpaikassani Turussa, ja etätyömahdollisuus oli vaikuttava tekijä myös siinä, että hain Hopkinsille. En usko, että olisin ottanut paikkaa vastaan, jos etäily ei onnistuisi.”

Aki, Consultant: “Minä ja perheeni asumme Oulussa. Ennen Hopkinsia tein töitä yrittäjänä, ja totuin jo silloin tekemään töitä kotoa käsin. Etätyöpolitiikka vaikutti myös omaan työnhakuun – en olisi päätynyt Hopkinsille ilman tätä mahdollisuutta.”

Afterit kannustavat pois kotitoimistolta

Suurin osa Hopkinsin etäilijöistä käy toimistolla vähintään muutaman kerran vuodessa: yhteiset kesäjuhlat tai pikkujoulut ovat hyvä tilaisuus viettää aikaa kollegoiden kanssa. Lisäksi tärkeimmät workshopit vaikkapa strategiaan liittyen on usein miellyttävämpää vetää kokonaiselle porukalle, joka on kokoontunut livenä yhteen.

Kuinka usein käyt toimistolla? Mikä sinut sinne vie?

Jirka: “Toimistolle tulee lähdettyä silloin, kun iltapäivän suunnitelmissa on jotain yhteistä tekemistä. Yleensä erilaiset liikuntakokeilut ja afterworkit kannustavat pois kotitoimistolta.”

Elina: “Käyn toimistolla muutamia kertoja vuodessa, yleensä tärkeiden asiakastapaamisten tai yhteisten juhlien merkeissä.”

Aki: “Päädyn toimistolle lähinnä tiimipäivien yhteydessä: silloin on kiva tavata kollegoita ja suunnitella uutta.”

Etätyön plussat ja miinukset

Moni Hopkinsin etätyöläinen kokee, että kotona on helpompi keskittyä. Avokonttorissa työskentelyssä on aina omat haasteensa, kun kollegat saattavat keskeyttää kysymyksillä. Muita etuja löytyy esimerkiksi perhe-elämän ja työn yhteensovittamisesta.

Mikä on etäilyssä parasta?

Jirka: “Olen huomannut, että aika on arvokasta. Työmatka kestäisi noin 45 minuuttia suuntaansa, ja koen saavani ajalleni parempaa käyttöä, kun teen työt kotona. Bonuksena tietty myös se, että rahaa säästyy, kun ei syö kymmenen euron lounaita useita kertoja viikossa. Kotona ilahduttaa hyvän työergonomian lisäksi mahdollisuus ottaa vaikka pienet päiväunet huonosti nukutun yön jälkeen.”

Elina: “Meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi, ja elämä on reilusti helpompaa, kun päiväkotimatkat sujuvat aamuisin nopeammin. Pidän myös kotona työskentelyn rentoudesta ja siitä, että töitä voi tehdä vaikka verskat* jalassa.”

Aki: “Työt saa hoitaa itselleen sopivaan aikaan ja joinakin aamuina voi vaikka nukkua pidempään, jos siltä tuntuu. Myös perheen päiväkotireissut hoituvat helpommin etäilyn avulla.”

*) Verskat = verryttelyhousut Turun murteella.

Onko etätyössä huonoja puolia? Miten niitä on taklattu Hopkinsilla?

Jirka: “Se paljon puhuttu hiljainen tieto ei valitettavasti siirry telepaattisesti Kampista tänne Espoon puolelle. Toki keskusteluja on helppo käydä Slackissa, ja pidän siitä, että kirjallisesta ajatustenvaihdosta jää tietoa myös muille kollegoille. Työajan venyminen aamusta iltaan on ehkä enemmän henkilökohtainen haaste: kun työkone on jatkuvasti kotona, se tulee avattua herkemmin myös iltaisin.”

Elina: “Monet kahvipöytäkeskustelut jäävät kuulematta. Meillä on mainonnan tiimissä kuitenkin viikottainen sparrisessio, jossa kuulee muiden kollegoiden ajatuksia ja voi tarvittaessa pyytää apua. Välillä minulle kyllä tulee vaikkapa afterwork-menoista lievä fomo. Onneksi moniin vapaampiin juttuihin, kuten työkavereiden läksiäisiin, meillä on edelleen mahdollisuus osallistua etänä. Vielä jos tarjoilut saisi lähetettyä myös etäosallistujille! 🙂 “

Aki: “Tämä ei ehkä varsinaisesti ole huono puoli, mutta mielestäni asiakkaita olisi välillä ihan hyvä nähdä livenä. Tämä oli minulle tärkeää jo silloin, kun tein yrittäjänä hommia. Viestinnän osalta Slack ja etäpalaverit toimivat mielestäni oikein hyvin, siinä mielessä ei ole valittamista. Kollegoihin on helppo saada yhteys tarvittaessa nopeastikin.”

Etäilyn lisäksi myös toimistolle kannustetaan

Hybridityö on tullut jäädäkseen, ja Hopkinsilla on tärkeää, että ihmiset saavat itse olla vastuussa siitä, missä omat työtehtävät saa parhaiten tehtyä.

Tottakai myös toimisto halutaan tehdä houkuttelevaksi paikaksi kohdata työkavereita. Maanantaisin toimistolla on tarjolla yhteinen lounas, ja kerran kuussa nautitaan kakkukahvit kyseisen kuun syntymäpäivien ja työvuosipäivien kunniaksi.

Myös yhteiset liikuntakokeilut, harrastuskerhot ja afterworkit hitsaavat porukkaa tiiviimmin yhteen, vaikka työt tehdäänkin entistä useammin kotoa käsin.

Olisiko Hopkins myös sinulle sopiva työpaikka? Testaa asiaa alla olevalla botilla!

Artikkelit samasta aiheesta

Kiinnostuitko tästä aiheesta?

Soita meille 020 788 8120 tai täytä alla oleva lomake niin jatketaan juttua!